Jutta Lecklin

Toivon, että mahdollisimman moni äiti ja vauva hyötyvät ohjaamistani joogaharjoituksista ja meditaatioista."

Minua kiinnostaa hyvinvointi ja onnellisuus – kun keho voi hyvin, myös mieli on täynnä positiivisia ajatuksia. Mielenrauha ja hyvä olo säteilevät itsen lisäksi myös muihin ympärillä oleviin ja on saavutettavissa joogaa harjoittamalla. Jooga vei minut täysin mennessään noin kymmenen vuotta sitten asuessani Espanjassa. Olen asunut useita vuosia ulkomailla ja rakastan matkustelua. Koulutukseltani olen VTM ja työskentelin mm. kansainvälisissä järjestöissä ennen kuin siirryin täysipäiväisesti opettamaan joogaa vuonna 2012 valmistuttuani joogan opettajaksi (RYT200) Intiassa, Sivananda Yoga Vedanta Forest Academyssa.

Opetan useita joogatyylejä, kuten hatha-, sivananda-, bikyasa-, powerjooga, vinyasa-, yin-, aroma-yin-, yin & yang-, sekä joogaa raskaana oleville, äiti-vauva-joogaa äitiysjoogaa ja taaperojoogaa. Lisäksi ohjaan myös rentoutus- ja hengitysharjoituksia, meditaatioita, mindfulnessia sekä venyttelytunteja.

Olen opettanut joogaa ensin Espanjassa, Madridin alueella ja Suomessa päätoimisesti vuodesta 2013 lähtien mm. Online-joogatunteja Yogaialla (www.yogaia.com), Studio Yinillä, Joogakoulu Shantissa, Yoga Room Lumossa, Yoga Wellness Finlandissa, Helsingin Työväenopistolla, sekä useille eri yritysryhmille ja eri kuntokeskuksissa pääkaupunkiseudulla (mm. Esport Center ja Become). 

Syvennän omaa osaamistani aktiivisesti erilaisissa koulutuksissa ja workshopeissa. Teen myös reiki- ja shiatsuhoitoja, jotka ovat ihania, virkistäviä ja rauhoittavia vuosisatoja vanhoja luonnonmukaisia hoitomuotoja.

Elämä on jatkuvaa muutosta, ja jooga saa näkemään ja katsomaan asioita eri perspektiivistä. Haluan täydestä sydämestäni jakaa joogan, meditaation sekä luonto- ja itseyhteyden avulla saavutettavaa kokonaisvaltaista hyvää oloa kaikille omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneille.

Joogasin melkeinpä koko raskausajan läpi odottaessani nyt 2-vuotiasta tytärtäni. Alkuraskauden pahoinvointi keskeytti hetkeksi oman joogaharjoitukseni, ja silloin kehoni meni aivan jumiin. Pahoinvoinnin väistyttyä sain joogasta paljon apua: mm. ruoansulatus toimi loistavasti, sain levätä yöt sikeässä unessa sekä alaselkäkivut hellittivät. Uskon, että myös vauvani hyötyi suuresti siitä, että äiti oli joogannut säännöllisesti – esim. yöt hän on nukkunut todella hyvin ja hän on myös säästytty sairastumisilta muutamaa flunssaa lukuun ottamatta. Jooga ja meditaatio auttoivat minua suuresti myös synnytyksestä palautumiseen sekä fyysisesti että henkisesti.

Toivon, että mahdollisimman moni äiti ja vauva hyötyvät ohjaamistani joogaharjoituksista, meditaatioista sekä muista hyvinvointivinkeistä, joista olen itse kokenut saavani suurta hyötyä ja positiivisia vaikutuksia omaani ja läheisteni elämään.

Lämpimästi tervetuloa mukaan, Namaste.

Palautetta Jutan oppilailta